min olin uskottu mies. nist ihmeiden aikojen pivist kirjaa pidin varhaisin
aamuin, myhisin illoin. kuin varjonaan kuljin, kirjaten kuka hopeaan
hukutetaan, kuka juustopataan, kuka taas kepiniskuihin ja
milloin.
joskus iltapivaikaan
kuningas nousee pivn
uuteen: hnet hereille laulaa hehkuposki-kerubikuoro. ja pilvet
pakenevat, hn nauttii aamiaisen sngyss hierojien huomassa, kunnes
onkin jo viinin vuoro...
sen merkeiss piv joutuu yksi,
ja seurue
ker tarpeitaan siirtykseen ulos, jossa puutarhoissa keijut
soittaa huilujaan, harppujaan: on bakkanaalit lehmuston
varjoissa...
silloin kuningas ymmrt kansan onnen:
oi onnea
jakamatonta, jonka kuningas kansalleen lahjoittaa oi onnea kansan, joka
saa kuningastaan rakastaa!
joskus kyllstyessn
juominkeihin,
kesken leikin kuninkaalliset kdet pesee kultamaljassa, viiniss
valellen, kuivaa ne palvelustytnvahvaan tukkaan, kun samalla alla
kuninkaan pitelee pottaa poika alaston, palellen...
...taas
kuljeskelee piv yksi,
ja seurue ker tarpeitaan siirtykseen ulos,
jossa puutarhoissa enkelitkin keralla keijujen soittavat: onnen
puistossa, lehmuston varjoissa...
hekin ymmrtvt yhteisen onnen,
siksi
soittavat. oi onnea...
mekin ymmrrmme yhteisen onnen,
siksi
soitamme. oi onnea...
ja muistakaa: jos vain tahtookin
niin hn,
tn kansan kauniit pt putoaa! oi onnea kansan, joka
saa kuninkaitaan rakastaa!